Koira auttaa vaipanvaihdossa – tästä saa ottaa mallia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kodin lemmikkieläimet saattavat reagoida uuteen perheenjäseneen vaihtelevasti. Yleensä eläimet ottavat pienen vauvan auliisti osaksi laumaansa, ja parhaassa tapauksessa lemmikistä tulee yksi lapsen auttajista, tovereista ja kasvattajista. Nyt koira on koulutettu vaipanvaihtoavuksi.

YouTube
YouTube

Verkkovideolla nähdään pienen vauvan äitiä vaippapuuhissa autteleva koira, joka ensin kantelee äidille tarvittavat välineet yksi kerrallaan. Suussa matkustavat hienosti niin puhdistuspyyhkeet kuin vauvatalkki. Varsinainen näytön paikka on kuitenkin siinä vaiheessa, kun likainen vaippa pitää viedä roskikseen.

Koira nappaa tiiviisti pakatun vaipan hampaisiinsa ja kiikuttaa sen hienosti huoneen toisella puolella olevaan roskikseen. Siitä voi olla montaa mieltä, onko järkevää pussata koiraa sen jälkeen, kun eläin on pitänyt kakkavaippaa hampaissaan. Silti omistaja ja pienen vauvan äiti muiskauttaa pusun koiralle palkinnoksi.