Valtava tietomurto: Vaihda heti salasanasi!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina verkkopalvelujen tietomurrot ovat lisääntyneet selvästi, sillä jopa maailman suurimpiin lukeutuvien verkkosivustojen käyttäjätietoja tunnuksineen ja salasanoineen on päätynyt rikollisten käsiin. Taannoin samaa haavoittuvuutta hyödyntämällä iskettiin lukemattomille verkkosivuille Googlea myöden. Nyt iskut ovat saaneet jatkoa.

ebay28052014

Maailman suurin verkkohuutokauppa eBay on vahvistanut, että hakkerit ovat iskeneet sen tietojärjestelmiin ja saaneet mahdollisesti haltuunsa jopa 145 miljoonan käyttäjän tiedot kotiosoitteineen, puhelinnumeroineen ja salasanoineen. Murto tapahtui jo kolme kuukautta sitten, mutta yhtiö kertoi siitä vasta viime viikolla. Yhtiön toiminta on saanut runsaasti kritiikkiä, sillä sen olisi pitänyt ilmoittaa iskusta heti sen selvittyä.

Vasta eilen illalla eBay lähestyi myös palvelun suomalaisia käyttäjiä sähköpostilla, jossa se pyytää kaikkia käyttäjiä vaihtamaan heti salasanansa. Yhtiö ei ole paljastanut onko sillä tietoa paljonko käyttäjätietoja päätyi rikollisille. Oletuksena on, että isku koskee palvelun kaikkia käyttäjiä.