Jymy-yllätys! Bill Murray kuokkavieraana polttareissa – katso video

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän ja näyttävän uran tehnyt Bill Murray lukeutuu kaikkien aikojen rakastetuimpien Hollywood-koomikoiden kastiin. Saturday Night Live -sarjasta aikoinaan ponnistanut tähti nähtiin tänä vuonna valkokankailla The Grand Budapest Hotel -elokuvassa.

Bill Murray jaksaa vielä 63-vuotiaanakin olla tekemisissä faniensa kanssa. Yhdysvaltain Charlestonissa sijaitsevassa ravintolassa polttareita viettänyt miesporukka koki elämänsä yllätyksen, kun he huomasivat Bill Murrayn asioimassa samaisessa paikassa. Kunniasta alkuun kieltäytynyt näyttelijä liittyi lopulta juhlaseurueeseen, ja piti jopa puheen.

– Tiedättehän, kuinka hautajaisia sanotaan vietettävän kuolleen sijaan eläville? Polttarit eivät ole sulhasta varten. Ne ovat kaikkia muita tyyppejä varten, Bill Murray filosofoi.

Urallaan yli neljässäkymmenessä elokuvassa esiintynyt Bill Murray nousi Hollywoodin komedianäyttelijöiden kärkikastiin elokuvien, kuten Caddyshack – Latvasta Laho ja Ghostbusters – Haamujengi kautta. Miehen piti näytellä tulevassa Ghostbusters 3 -elokuvassa, mutta sittemmin tähti on ilmoittanut, ettei hän ole mukana projektissa.