Tyrmistyttävä näky! Ylipainoinen mussutti pizzaa kuntosalilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuntosalitreeni on parhaimmillaan koko kehoa tyydyttävää toimintaa, kun lihaskuntoharjoittelun jälkeen olo on parempi kuin pitkään aikaan. Kuntoilemisen avulla yritetään tietysti kuluttaa tarpeeksi energiaa, jotta päivän aikana nautitut syömingit eivät kertyisi vartalolle.

YouTube
YouTube

Nyt verkkovideolla nähdään Planet Fitness -kuntosalilla rehkivä herra, joka ahmii samalla pitsaa napaansa. Videota kuvaava mies ihmettelee ääneen mässäilevän kuntoilijan toimintaa. Kerroimme taannoin saman kuntosaliketjun ottaneen käyttöönsä kuukausikortin, jonka hintaan sisältyy pitsabuffetti ja bageleita. Kuukausikorttilaiset saavat syödä rajattomasti pitsaa jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina, ja ilmaisia bageleita jokaisen kuukauden toisena tiistaina.

Toisin sanoen kuntosaliketju on keksinyt keinon, jonka avulla he pitävät asiakkaansa talossa. Ensin ahmitaan, sitten laihdutetaan. Videolla oleva mies lienee kuitenkin ääripään esimerkki siitä, että kuinka ihmisen tulisi kuluttaa enemmän kuin syö. Kuntosaleilla nähdään yleensä korkeintaan palautusjuomia ja proteiinipitoisia välipaloja.