Nyt on tulikuuma selfie – hiukset syttyivät palamaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset räpläävät kännyköitään koko ajan ja joka paikassa. Omakuvia napsitaan kotona peilin edessä, linja-autoissa, lähikaupassa ja iltalenkillä. Tilanne on jopa ajautunut siihen, että ystävien kesken järjestettävät tapaamiset suoritetaan kännykkä kourassa sen sijaan, että kaverukset katsoisivat toisiaan silmiin ja keskustelisivat.

Sen lisäksi, että ihmisiä varoitetaan kuvien napsimisesta esimerkiksi autolla ajaessa, pitäisi heitä varoittaa ilmeisesti myös muista vaaratilanteista. Verkossa on julkaistu video, jolla nähdään itseään kameralla kuvaava pari. Samaan aikaan pöydän toisella puolella oleva nainen on aikeissa poseerata videolle, mutta hän ei huomaa edessään olevaa kynttilää ja hiukset syttyvät palamaan.

Toisin sanoen ihmisiä tulisi jatkossa varoittaa, että huomioivat ympäristössä esiintyvät riskitekijät ennen kameran linssille poseeraamista. Kerroimme taannoin hieman hurjemmasta esimerkistä, jossa kaksi naista lauloi videolle autossa ollessaan. Laulu päättyi mojovaan rysähdykseen ja kolariin.

Uusimmat