Tältä animaatiohahmojen luurangot näyttäisivät

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internet on tarjonnut useille taiteellisesti lahjakkaille ihmisille keinon esitellä töitään maailmalle. Omien aiheiden lisäksi suosittuja ovat esimerkiksi työt, joissa lapsuuden suositut animaatiohahmot saavat aivan uudenlaisen ilmeen.

Michael Paulus -niminen taiteilija on mitä ilmeisimmin kiinnostunut anatomiasta, ja leikitellyt ajatuksella siitä, miltä tunnettujen animaatiohahmojen luurangot näyttäisivät.

Tuloksena on sarja töitä, joissa muun muassa Pokemon, Tenavat ja Tehotytöt-hahmoista on luotu vanhojen anatomian oppikirjojen kuvituksia muistuttavat luiset versiot. Rakastetut piirroshahmot ovat muuttuneet luurankokäsittelyn tuloksena varsin painajaismaisiksi ilmestyksiksi.