Oman onnensa seppä ei tarvitse kultaa elämänsä työkaluihin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa on sanonta, että se joka onnen löytää, se onnen kätkeköön. Lausetta voi pitää hyvin vanhanaikaisena pelkästään siksi, että sosiaalinen ilmapiiri keskittyy nykyisin yhä useammin henkilöiden yksilösaavutuksilla kerskailemiseen ja omaisuudella mässäilemiseen. Aidosti onnellinen ihminen ei tarvitse muita asiaa todistaakseen.

On asioita, jotka kuitenkin saattavat aiheuttaa onnellisuuteen säröjä ja haasteellisuutta. Seesteinen ja huoleton elämä voi ajatua aallikkoon jo pelkästään turhanpäiväisen draaman takia. Teini-ikäisten elämä on helposti yhtä tunteiden myllerrystä ja kohujen kyttäämistä. Draamalla herkutteleminen ja ongelmilla ratsastaminen ei kuitenkaan kannata enää aikuisiällä, ellei tahdo elämänsä olevan kuin huonosti käsikirjoitettu saippuaooppera.

Epärealistiset odotukset elämältä lannistavat nopeasti. Toki unelmia tulee tavoitella, mutta realistisella asenteella. On eri asia haihatella ja kuvitella olevansa kirkkaimmin loistava tähti, jos todellisuudessa on vasta uusi ja pieni, Linnunradalle syntynyt tähden alku. Epärealistisilla asenteilla varustetut ihmiset tekevät itsensä helposti naurunalaiseksi esittämällä jotain, mitä he eivät oikeasti ole. Jokainen kehittyy elämässään kohti parempaa minää, mutta yleensä vasta jonkinlaisen kehityskaaren kautta.

Onnellinen ihminen ei asetu paikoilleen ja jumahda. Elämä on matka, eikä kannata jäädä pysäkille ennen kuin koko lippu on käytetty. Yksi tärkein asia maailmassa on opetella sanomaan ”ei”. Kieltäytyminen voi olla jopa jalompi taito kuin kaikkien asioiden hyväksyminen. Kyllä-kyllä -ihmiset joutuvat helposti hankaluuksiin tai hyväksikäytetyksi. Posiitivinen asenne ei tarkoita kaikkien asioiden hyväksymistä – täytyy osata myös kyseenalaistaa.

Massavirta ja yleinen mielipide voivat olla yksi pahimpia persoonan tuhoajia. Miksi ihmisen täytyy käyttäytyä yleisten normien vaatimalla tavalla vain siksi, että tuntisi kuuluvansa joukkoon? Sama koskee massan suosimaa musiikkimakua, asuintapaa, harrastuksia ja ruokavaliota. Muodin ja trendien takia on turha ryhtyä muuttamaan elintapaansa.

Jo pelkästään historiassa nähdyt muoti-ilmiöt osoittavat, että kaikki niistä eivät ole olleet yhtä järkeviä kuin aikanaan on ihmisten annettu ymmärtää. Esimerkkinä ruskettunut iho, tupakointi ja cola-juomassa käytetty kokaiini. Nämä kaikki olivat aikoinaan suosittuja ja kaikkien ihannoimia muotiasioita. Siksi onkin tärkeää löytää se oma juttu ilman, että kulkisi zombiena muiden sanelemien väittämien perässä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita itsensä asettamista jalustalle massasta poikkeavan ominaisuutensa tai tapansa vuoksi.

Vanhojen ihmisten kuulee muistelevan, kuinka asiat olivat ennen paremmin. Jokainen voi toki muistella menneitä, mutta tärkeintä on elää nyt. Siksi entiset heilat on hyvä jättää historian kansien väliin, eikä entisen elämän sivuja ole tervettä selailla turhan tiuhaan. Onnellisia hetkiä syntyy pienistä asioista ja onnistumisista. Itselleen ei saa asettaa liian suuria vaatimuksia. Esimerkiksi, jos et pidä itseäsi vihrepeukalona, niin miksi ottaisit ikkunalaudalle orkidean, jos onnistut paremmin kaktuksen kanssa?

Matkiminen on yksi kateellisten ihmisten pahimmista tavoista. Sen lisäksi, että kilpaileminen ja muihin vertaileminen vie voimat, muuttaa se myös persoonaa liikaa. Katso peilin ja näe, kuka sinä olet. Toisinaan vääränlaiset kumppanit saattavat ajaa ihmisen elämän ja onnen hakoteille. Aidon rakkauden löydyttyä huomaa, että voi jatkaa yhdessäoloa omana itsenään. Onni ei kuitenkaan saavu pahinta pelkäävälle pessimistille, eikä hänelle, joka ei osaa arvostaa itseään.

Yksin oleminen pakottaa ihmisen löytämään omat ajatuksensa, mutta sosiaaliset tilanteet opettavat käyttämään persoonaa myös muiden läsnäollessa. Ihminen ei saa eristäytyä, vaikka tunnustautuisikin omien polkujen kulkijaksi. Rahalla ei saa onnea, vaikka se saattaa helpottaa asioita. Miksi pitää elämän suurimpina rikkauksina asioita, joita jokainen voi hankkia maallisella mammonalla? Kasvata henkistä pääomaa, jota ei rahalla saa. Kerrytä kokemuksia. Älä tuomitse muita heidän tyylistään elää, vaan nauti silläkin energialla itsestäsi ja läheisistäsi. Ole onnellinen juuri sellaisena kuin olet.

Uusimmat