Futishuuman seuraus näkyy Suomessakin – 719 prosentin kasvu yllätti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten kiinnostus Brasiliaa kohtaan on kasvanut huomattavasti jalkapallon MM-kisojen myötä. Trivago-verkkopalvelun mukaan suomalaiset ovat hakeneet hotelleja MM-kisapäiville hurjat 719 prosentia enemmän kuin viime vuonna. Tammi-toukokuussa kasvu oli yli neljänneksen.

Kansainvälisen kiinnostuksen myötä hotellien hinnat ovat nousseet Brasiliassa Rio de Janeiron lisäksi myös turistikohteissa. Esimerkiksi Fortalezassa huonehinnat ovat nousseet peräti 86 prosenttia. Suomalaisten tavoin myös muun maailman katseet ovat kääntyneet kohti Brasiliaa.

Hotellihintojen nousu vaihtelee huomattavasti kisakaupungista riippuen. Fortalezassa yö kahden hengen huoneessa maksaa 147 euroa, eli 86 prosenttia viime kuuta enemmän. Sao Paulossa hinnat nousivat 25 prosenttia 114 eurosta 143 euroon. Sotshissa hotellien hinnat nousivat olympialaisten aikaan keskimäärin 121 prosenttia.