Pitihän se arvata! Kim Kardashian ryhtyy poptähdeksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltain rakastetuimpiin ja vihatuimpiin julkkiksiin samanaikaisesti kuuluvat Kanye West ja Kim Kardashian purjehtivat toukokuussa viimein avioliiton satamaan. Pariskunnan yhteinen North West -tytär puolestaan täytti viime sunnuntaina vuoden.

Nyt Kim Kardashianin kerrotaan haluavan ryhtyä poptähdeksi. Breakingnew.ie-sivuston mukaan realitytähti on ottanut laulu- ja laulunkirjoitustunteja, ja Kanye West tulee olemaan mukana työstämässä vaimonsa kappaleita. Kimin kerrotaan halauvan tulla vakavastiotettavaksi artistiksi.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kim Kardashian kokeilee siipiään musiikkiuralla. Neitokainen julkaisi vuonna 2011 Jam (Turn it Up) -singlen, joka floppasi kuitenkin pahasti. Tuolloin tähti ilmoitti ettei hän aio tehdä enempää musiikkia, mutta ilmeisesti hänen mielensä on sittemmin muuttunut.