Pitihän se arvata! Justin Bieber palasi yhteen exänsä kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Popin kuuma teinipari palannut yhteen ja aloittanut seurustelusuhteen jälleen kerran. Selena Gomez ja Justin Bieber vannovat nimittäin nyt ikuista rakkautta toisilleen – ties kuinka monetta kertaa. Kaksikymppinen kanadalaispoppari julkaisi äskettäin kuvan hänestä ja Selenasta.

Samassa yhteydessä vannottiin parin vaalivan ehdotonta rakkautta. Valitettavasti kuva poistettiin nopeasti Justin Bieberin profiilista. Nyt pari on nähty Los Angelesissa romanttisissa tunnelmissa esimerkiksi moottoripyörällä ajellen. Selenä oli puristanut Justinia kyydissä istuessaan. Molemmat näyttivät US Magazinen mukaan erittäin onnellisilta.

Selena Gomezin ja Justin Bieberin on-off -suhde on jatkunut neljän vuoden ajan. He eivät tunnu pääsevät toisistaan eroon, vaikka käyvät kerta toisensa jälkeen läpi saman suhderuljanssin. Ensin ihastutaan, sitten tapellaan, otetaan taukoa ja palataan yhteen.

– Hän on dorka. Hän todella on. Hän on niin herttainen. Aina kun hengailen hänen kanssaan, pidän siitä että hän riisuu ”Bieberin” ja on rauhallinen ja aivan tavallinen 16-vuotias poika, joka nauttii siitä mitä tekee. Hän ei ole cool. Hän on kuin pikkuveljeni, Gomez kommentoi Bieberistä vuonna 2010 BBC-kanavan The 5:19 Show -nuortenohjelmassa. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäisiä kertoja, kun pari yhdistettiin jollain tasolla keskenään.

Uusimmat