Robert Pattinsonin menneisyys paljastui – teki uraa räppärinä!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Robert Pattinson teki ensimmäisen elokuvaroolinsa esittämällä velhopoika Cedric Diggorya elokuvassa Harry Potter ja liekehtivä pikari vuonna 2005. Vampyyrielokuvasarja Twilight nosti komistuksen kaikkien tietoisuuteen vuonna 2008.

Sittemmin häntä koskevat uutiset ovat keksittyneet miehen sekavaan rakkauselämään vastanäyttelijä Kristen Stewartin kanssa. Tuoreimman huhun mukaan Twilight-elokuvasarjasta tuttua Robert Pattinsonia kaavailtaisiin uudeksi Indiana Jonesin hatun ja ruoskan periväksi näyttelijäksi.

Pattinson on kiinnostanut uutisen julkaisemisen jälkeen myös mediaa, ja miehen menneisyydestä on jälleen onnistuttu paljastamaan uutta ja yllättävää tietoa. Pattinson on aiemmin kertonut haaveilleensa nuoruudessaan räppärin urasta.

Nyt mies on paljastanut MC-nimensä, joka on miehen pullukkaa ulkonäköä hänen omien sanojensa mukaan kuvastanut Big Tub. Seth Meyersin keskusteluohjelmassa asiasta kertonut Pattinson on samalla myöntänyt, että hänen räppärihaaveensa olivat todellisia, eivätkä ne ole laantuneet vieläkään. Mies on jopa nauhoittanut teiniaikaisia räppejä yhdessä bändinsä Tabby Catsin kanssa. Levyn srätsäysäänet hän teki hupparin vetoketjua vetelemällä. Pattinson on myös lahjakas kitaristi.

Hiljaiseloa Kristen Stewartista eroamisen jälkeen pitänyt näyttelijäkomistus Robert Pattinson herätti viime vuonna kohua haukkumalla Twilight-elokuvasarjan faneja. Hän oli erityisen hämmästynyt siitä, että teinielokuviksi leimatun sarjan fanijoukoissa seisoi myös varttuneempaa väkeä.