Maailman typerin rikollinen! Unohti Facebook-profiilinsa auki rikospaikalle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yleensä laittomille teille ajatutuvat henkilöt edustavat ihmiskunnan heikkoälyisempää sakkia, etenkin jos heidän tekemänsä rikokset keksittyvät suoraan toisen omaisuuden tuhoamiseen tai anastamiseen. Niin sanotut pikkurikolliset joutuvat toisinaan liemeen oman typeryytensä vuoksi, ja jälleen otsikoihin on noussut yksi koulukuntansa edustaja.

26-vuotias Nicholas Wig oli murtautunut Yhdysvaltojen Minnesotan St. Paulissa sijaitsevaan asuntoon. Hän varasti talosta asunnonomistajan rannekellon, luottokortin, rahaa ja kännykän. Koska Nicholas oli murtautunut asuntoon vesisateella, oli hän myös vaihtanut märät vaatteensa kaapista löytyneisiin ja kuiviin vaatteisiin, Minnesotan CBS -kanava uutisoi.

Asunnossa oli ollut myös tietokone. Mies oli sen varastamisen sijaan tarkastanut tietokoneella oman Facebook-profiilinsa. Maailman typerin murtomies oli jättänyt tilinsä auki koneelle ennen pakenemistaan. Nicholas saattaa joutua sosiaalisen median vuoksi kymmeneksi vuodeksi kaltereiden taakse ja häntä odottaa 20.000 dollarin sakot. Tässä on jo aihetta riittämiin epätoivoiseen statuspäivitykseen.

Uusimmat