Schwarzeneggerin klassikkoelokuva tekee paluun

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1987 ensi-iltansa saanut Predator – saalistaja lukeutuu Arnold Schwarzeneggerin tunnetuimpiin elokuviin. Sci-fi-toimintaelokuvassa toimintatähden johtama sotilasjoukko saa viidakossa vastaansa armottoman avaruusolennon, joka metsästää ihmiskunnan vahvimpia edustajia riistanaan.

Kuten niin monet takavuosien kulttielokuvat, myös Predator tulee The Hollywood Reporter -lehden mukaan tekemään paluun valkokankaalle. Kasaritoiminnan ystävien ei kuitenkaan aivan vielä kannata heittää kaikkea toivoaan, sillä uuden version ohjaajana ja käsikirjoittajana tulee toimimaan toimintaelokuvien konkari Shane Black.

Shane Black on käsikirjoittanut muun muassa alkuperäisen Tappava ase -elokuvan ja ohjannut Iron Man -sarjan kehuja keränneen kolmannen osan. Miehellä on kuitenkin Predatoriin myös henkilökohtaisempi side. Hän nimittäin näytteli Predator – saalistaja elokuvassa Rick Hawkins -nimistä hahmoa, joka menettää henkensä olennon kynsissä.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, onko uusi Predator -elokuva jatko-osa aikaisempiin osiin vai aloittaako se avaruuden metsästäjän tarinan kokonaan alusta. Myös Arnold Schwarzeneggerin mukanaolo on epäselvää tässä vaiheessa.