Onnellisimmat pariskunnat nukkuvat alastomana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Monilla on kesäisin tapana vaihtaa talvella käytetyt paksut peitot kevyempiin versioihin. Osa ihmisistä nukkuu helleaikaan pelkästään lakanoilla. Myös sillä on merkitystä vuorautuuko yöaikaan flanellipyjamaan, unishortseihin vai tyytykö koisimaan ilkosen alasti. Asiasta on nyt tehty selvitys.

Yhdysvaltalainen puuvillatuottaja Cotton USA on toteuttanut laajan yli tuhat ihmistä kattavan kyselyn, jossa tiedusteltiin ihmisten nukkumistapoja ja sitä, mitä heillä on öisin päällä. Sen jälkeen vastaajat saivat arvioida parisuhteensa onnellisuuden tilaa. Otannan perusteella voidaan sanoa, että alasti nukkuvat parit ovat keskimäärin onnellisempia kuin he, jotka nukkuvat vällyjen välissä jonkinlaisessa yöasussa, Daily Mail raportoi.

Suurin osa ihmisistä myöntää nukkuvansa alasti. Heistä 57 prosenttia pitää parisuhdettaan onnellisena, kun esimerkiksi niin sanotuissa aikuisten potkupuvuissa uinuvista vain 38 prosenttia kertoi olevansa tyytyväinen rakkauselämäänsä. Pyjamassa nukkuvista pareista 48 prosenttia mieltää suhteensa onnelliseksi ja alusvaatteissa nukkuvista 43 prosenttia. Alasti nukkumisessa viehättää kaiketi mukavuuden tunne, jolloin mikään ei hierrä tai kierrä. Myös kumppanin iho tuntuu paremmalta paljaana.

Uusimmat