Transformers-tähti vieroitushoitoon – sikailu meni liian pitkälle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hollywood-tähti Shia LaBeouf kertoi taannoin tehneensä Charlie Countryman -elokuvan kohtauksia huumepäissään. Näyttelijän elämä on ollut totaalisen sekopäistä tämän kevään ajan, ja nyt mies on kirjautunut vieroitushoitoon. Oli vain ajan kysymys koska suosikkinäyttelijä Shia LaBeoufin pakka hajoaa lopullisesti.

Viimeinen tempaus oli viime viikolla tapahtunut pidätys, jonka jälkimainingeissa 28-vuotias Shia LaBeouf on kirjautunut julkkisten suosimalle klinikalle Hollywoodissa, X17 Online uutisoi. Shia oli muun muassa ennen pidätystään häirinnyt New Yorkin Broadwayn Cabaret-esitystä huutelemalla ja öykkäröimällä. Lisäksi hän oli jahdannut koditonta miestä ympäri kaupunkia.

Losangelesilainen Shia LaBeouf on tullut tunnetuksi Disney Channelin televisiosarja Even Stevensistä. Hän on tehnyt ansioituneita roolisuorituksia muun muassa Transformers, Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta ja Paranoia-elokuvissa. Hänet nähdään tänä vuonna valkokankaalla Fury-elokuvassa.



Uusimmat