Hups! Vaarallinen kirjoitusvirhe maantiessä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Liikennemerkit ja tiemerkinnät ovat hyvä esimerkki siitä, miksi typografian selkeys on tärkeää. Liikenteessä tekstin avulla varoitetaan ja ohjeistetaan, ja etenkin Yhdysvalloissa kaikki varoitukset näytetään erikseen kahdella eri tavalla ja molemmin puolin tietä mahdollisimman selkeästi.

YouTube
YouTube

Nyt Pohjois-Carolinasta Corneliuksen kaupungista on julkaistu ilmasta kuvattua videokuvaa, jossa näkyy maantiemerkintään eksynyt virhe. Tiessä tulisi lukea valkoisilla kirjaimilla ”ONLY”, mutta valitettavasti kirjoitusvirhe on saanut tekstin muotoon ”NOLY”. Virhe on suhteellisen tuore ja se korjattaneen lähiaikoina. Merkinnällä ohjataan yksisuuntaista liikennettä.

Kerroimme taannoin tapauksesta, jossa tiemerkintöjä maalanneiden miesten tehtävänä oli kirjoittaa ”BUS STOP” Lontoon kadulle. Maalarien apuna oli vain pieni apuviivasto, ja tekstin he maalasivat vapaalla kädellä. Tulos on täydellinen ja kirjainten maalaaminen sujuu moitteettomasti suoraan asfalttiin ilman hahmottelua.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.