Lindsay Lohan haastoi GTA-tekijät oikeuteen – hahmo luvatta hittipelissä?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijätär Lindsay Lohanin lukuisat ongelmat periytyvät jo hänen perheestään, sillä tähden vanhemmat Michael ja Dina ovat paistatelleet viihdelehtien palstoilla vähintään yhtä usein kuin kohutyttärensä. Taannoin Lindsay yritti selvitä päihdekierteestään vieroituksessa, mutta retkahti pian uudelleen.

Kerroimme viime vuonna, että 28-vuotias näyttelijätär valmistautuu nostamaan asianajajiensa kanssa oikeusjutun Grand Theft Auto 5 -pelin tekijöitä vastaan. Lindsay Lohan nimittäin väittää Rockstar Games -yhtiön käyttäneen hänen yhdennäköisyyttään luvatta pelissä.

Siviilikanne on nyt pantu käytäntöön. Perusteena on pelissä oleva Lacey Jonas -niminen hahmo, joka pakenee paparazzeja hotelli Chateau Marmontista, jossa Lohan on aikoinaan oikeasti asunut. New York Postin mukaan Lohan vaatii hahmon kopioimisesta rahallisia korvauksia, mutta summaa ei ole paljastettu julkisuuteen. Näyttelijän lakimiesten mukaan pelin hahmo muistuttaa liikaa Lohania vaatetyyliä myöten.

Rockstar Gamesin mukaan pelin kannessa nähty bikiniasuinen ei ole Lohanin kopio, vaan hahmo on luotu yhtiön palkkaaman mallin, Shelby Welinderin, pohjalta. Peliyhtiö ei ole kommentoinut kannetta enempää. Lindsay Lohanin läpimurto oli Disneyn vuoden 1998 hittikomediassa Ansa vanhemmille, jossa hän teki roolin kaksosina. Lapsitähdestä kasvoi nopeasti teinielokuvien kuningatar, ja hänet muistetaan muun muassa Perjantai on pahin, Teinidraamakuningattaren tunnustukset ja Mean Girls -elokuvista. Lohan on myös julkaissut kaksi popalbumia Speak ja A Little More Personal.