Kaley Cuocon bikinimuodot eivät jättäneet kylmäksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijätär Kaley Cuoco tunnetaan erityisesti Rillit huurussa eli The Big Bang Theory -komediasarjasta, jossa hän näyttelee Penny-nimistä hahmoa. Tähti meni 31. joulukuuta naimisiin tennispelaaja Ryan Sweetingin kanssa, ja parhaillaan pariskunta on lomailemassa.

Eilen Kaley Cuoco kuvattiin esittelemässä upeaa vartaloaan julkkisten suosiman Los Cabosin rannoilla, jossa hän urheili miehensä kanssa. Välillä Kaley pääsi jopa venyttelemään näyttävästi.

28-vuotias Kaley Cuoco on esiintynyt televisiouransa lisäksi myös elokuvissa. Hänen roolitöitään on nähty muun muassa elokuvissa Lucky 13, The Hollow, Cougar Club, The Penthouse ja Hop. Neito deittaili parin vuoden ajan Rillit huurussa -vastanäyttelijäänsä Johnny Galeckia. Cuoco kertoi taannoin Cosmopolitan-lehdelle ottaneensa silikonirinnat 18-vuotiaana vuonna 2004. Kaley ei ole katunut päätöstä päivääkää, sillä tähden mukaan rintaimplanttien ottaminen oli hänen elämänsä paras päätös.