Erin kesäkiertueella pienokaisen kanssa: ”Katsotaan miten tämä toimii”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituimpiin naisartisteihin jo vuosikymmeniä lukeutunut Erin kiertää parhaillaan festariareenoita ympäri Suomea. Viime vuonna syntynyt esikoinen kulkee matkassa, joten äitiys ei ole pitänyt Eriniä poissa esiintymislavoilta. Stara tapasi suosikkilaulajan Ruisrockissa.

Erin Ruisrockissa 2014. Kuva: Stara
Erin Ruisrockissa 2014. Kuva: Stara

Erinin puoliso soittaa hänen yhtyeessään, joten kesällä koko perhe seuraa luontevasti mukana kiertueella.

– Molemmat pojat on messissä, Erin kertoi haastattelussa.

Perhekeikkailu on vaikuttanut toistaiseksi lähinnä keikkapaikkojen välisten ajomatkojen pituuteen, sillä välimatkat otetaan nyt entistä paremmin huomioon jo keikkoja myytäessä.

– Tämä on vielä vähän tällaista harjoittelua vielä, kun katsotaan, että miten tämä toimii. Se on vielä niin pieni, että menee aika helposti. Tottakai sitä joutuu katsomaan, ettei mitään järjettömiä matkoja vedetä putkeen. Että mennään silleen ajan kanssa matkat, ja aika iisiä on myös keikkojen jälkeen.

Lähes parinkymmenen vuoden takaisilta Nylon Beatin alkuajoilta tuttua juhlimista ei siis nykyisin enää nähdä.

– Ei, mutta ei sitä toisaalta ollut ennen tätä vauvaakaan. Oon rauhoittunut siitä, Erin naurahti.