Nettiraivo leviää! ”Steven Spielberg tappoi dinosauruksen”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Internet ja erityisesti sosiaalinen media on tunnetusti paikka, jossa suuretkin tunteet kasvavat usein jopa noloihin mittasuhteisiin – ja usein aiheetta. Nyt tällaisesta on saatu malliesimerkki, kun maineikas elokuvaohjaaja on saanut niskaansa uskomattoman viharyöpyn.

Facebook
Facebook

Parhaillaan Facebookissa ja Twitterissä leviää nimittäin valokuva, jossa Steven Spielberg poseeraa iloisena Jurassic Park -elokuvan dinosaurushahmon edessä. Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on ryöpytetty näyttävästi villieläimiä tappavia ihmisiä, joten Jay Branscomb päätti viime sunnuntaina vitsailla aiheen kustannuksella ja julkaista kuvan Facebookissa.

– Järkyttävä valokuva metsästäjästä poseeraamassa iloisena juuri tappamansa Triceratopsin edessä. Levitä kuvaa, jotta miehen nimi selviää, kuvatekstissä kirjoitettiin.

Kuten arvata saattaa, sai vitsi uskomattomat mittasuhteet. Juuri nyt kuvasta on tykätty 13.500 kertaa ja se on jaettu 37.900 kertaa. Kommentteja on 7.500. Osa kuvan nähneistä ymmärsi sen vitsiksi, mutta osa ilmeisesti luulee, että dinosauruksia on edelleen olemassa. Kuva sai nimittäin Facebookissa aikaiseksi valtavan määrän kritiikkiä Spielbergiä kohtaan, kun tuhannet ihmiset pöyristyivät dinosauruksia tappavasta elokuvaohjaajasta.

Negatiivisista kommenteista osa on varmasti kirjoitettu kieli poskella, mutta osa selvästi tosissaan. Sittemmin Branscomb julkaisi myös toisen kuvan, jossa Spielberg poseeraa Tappajahai-elokuvan kuvauksissa ”tappamansa” muovisen valkohain kanssa. Viime yönä dinosaurus-tapaus sai uuden käänteen, kun tapaukselle perustettiin Facebookiin – mitä ilmeisimmin vitsinä – boikottiryhmä dinosaurustappaja Steven Spielbergille.

Julkaisu käyttäjältä Jay Branscomb.

Uusimmat