Pioneerifestivaali alkoi unelmasäässä – Sanni käynnisti bileet näyttävästi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kouvolan Korialla Pioneeripuiston kasarmimaisemissa järjestetään parhaillaan jo viidettä kertaa Pioneerifestivaali-niminen tapahtuma. Stara kävi paikalla tarkastamassa esiintyjien ja yleisön festivaalikunnon. Sanni aloitti laulantansa festivaalien ensimmäisenä esiintyjänä.

Vaikka yleisöä ei heti ekan kappaleen aikana ollutkaan lavan edessä kuin kourallinen, valui alueelle jatkuvasti lisää väkeä sulosointuista artistia kuuntelemaan. Seuraavana päälavalla tajunnanräjäyttänyt Stam1na pääsi soittamaan jo useammalle festivaalivieraalle. Tyyli vaihtui popista hevimetallin kautta punkkiin, kun Pää kii -yhtyeen Teemu Bergman karjaisi viestinsä mikrofonin kautta kajareihin ja suoraan festivaalikansan kuuloelimiin.

Pioneerifestivaalin ansio on sen pienehkö koko, jolloin kaikki festarikävijät ovat intiimissä tilassa ilman, että joutuisivat vaeltamaan pitkiä matkoja festivaalalavalta toiselle. Pää kii -yhtye käytti tilanteen hyödyksi ja täytti rämäpäisellä soitollaan koko Pioneeripuiston.

Ilta jatkui Kotiteollisuuden ja Apulannan keikoilla. Näistä jälkimmäinen on esiintynyt Korialla useasti ennenkin, ja paikat sekä kasvot ovat tulleet yhtyeen jäsenille vuosien saatossa tutuksi. Kotiteollisuuden Hynysestä emme mene vannomaan samaa, sillä hänen festivaalikuntonsa määrittelee usein myös keikkamuistojen kirkkauden. Molemmilla bändeillä on vankka fanijoukkonsa, joka ei säästele äänijänteitään edes yhteislaulussa. Kaikki osaavat sanat ulkoa – ja se jos mikä imartelee myös muusikkoja. Kymijoen varsi raikasi 90-luvun suomalaishiteistä.

Illan ehkäpä mieleenpainuvimman esiintyjän tittelin ansaitsee kuitenkin upea ja naisten housuja kostuttava Santa Cruz, joka nousi lavalle auringon väistyessä pikkuhiljaa kauemmas taivaanrantaan. Hetken aikaa yhtyettä kuunnellessa pystyi kuvittelemaan itsensä 80-luvun sukkahousuhevin kehtoon Los Angelesin Sunset Stripille, kunnes laitamyöteisessä ollut korialainen palautti nautiskelijan maan pinnalle hoipertelemalla leveällä askelmalla ohi.

Myöhäisillassa esiintynyt Turmion Kätilöt hääti pienemmät katsojat koteihinsa nukkumaan, sillä roisi lavashow ei soveltunut herkemmille. Monet festivaalivieraista alkoi kuitenkin tässä vaiheessa olla itsekin enemmän tai vähemmän ronskissa festivaalikuosissa, ja vartijat taluttelivat auringon hapettamia vieraita rauhallisesti porteille ja pihalle. Se on juuri tämän tapahtuman paras puoli: Rehti ja rento meininki. Mikäli mielii lasiinsa skumppaa ja suuria puitteita, kannattaa jättää konstailematon Korian tapahtuma väliin. Pioneerifestivaalin lauantai käynnistyy kello 14.15 JVG:n noustessa päälavalle.