Vauvojen vaipoista löytyi jymy-yllätys – passittivat miehen vankilaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kautta aikojen rikolliset ovat yrittäneet keksiä toinen toistaan ovelampia paikkoja huumeiden piilottamiseksi. Yksi mielipiteitä herättävin keino lienee laittomien päihteiden kätkeminen erilaisiin ruumiinaukkoihin, mutta osa laitapuolen kulkijoista yrittää käyttää tavallisia esineitä piilopaikkoina.

Michael Penn -niminen mies joutui pulaan Yhdysvaltojen Newcastlessa varastettuaan paikallisesta puhelinoperaattorin liiketilasta tavaraa. 25-vuotiaalla miehellä oli ollut mukanaan hänen kahdeksan kuukautta vanha poika ja viisivuotias tyttö. Poliisien saavuttua paikalle viranomaiset huomasivat, että Penn piilotti jotain nuorimmaisensa vaippoihin.

Delaware Online -julkaisun mukaan poliisit olivat tutkineet pojan vaipan ja löysivät sieltä 16 pussia heroiinia. Pusseihin oli kirjoitettu muun muassa Death ja Bioshock, mitkä tarkoittanevat huumelaatujen nimiä. Mies tullee saamaan tuomion lapsen hyvinvoinnin vaarantamisesta ja heroiinin hallussapidosta.