Katie Holmes pokasi ruotsalaiskomistuksen!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Dawson’s Creek -sarjassa 1990-luvun loppupuolella läpimurtonsa tehnyt Katie Holmes oli naimisissa Tom Cruisen kanssa vuodesta 2006 lähtien, mutta pariskunta erosi vuonna 2012. Viime vuonna Holmesin kerrottiin lähentyneen Jamie Foxxiin, mutta nyt uusi ihastus on löytynyt skandinaavisesta näyttelijästä.

Katie Holmesin kerrotaan deittailevan ruotsalaissyntyistä näyttelijä Alexander Skarsgårdia. 35-vuotias Holmes ja 37-vuotias Skarsgård tapasivat viime vuonna tieteiselokuva The Giverin kuvauksissa ja ovat Grazia-lehden mukaan pitäneet yhteyttä siitä lähtien. Tapaamiset on pidetty salassa ja heidän flirttailunsa on yksi kulissien suurimmista salaisuuksista. The Giver saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 15. elokuuta.

Alexander Skarskård on noussut maailmanmaineeseen True Blood -televisiosarjan Eric-vampyyrin roolistaan. Viikinkimäinen mies on ollut sinkkuna vuodesta 2011. Katie Holmes oli ennen Tom Cruisen fani, kunnes pari rakastui, avioitui ja sai yhteisen Suri-tyttärensä. Nainen jätti Cruisen eron myötä jäsenyytensä skientologiakirkon riveissä ja siirtyi takaisin katolisen kirkon seurakuntalaiseksi.

Uusimmat