Maailman suurin puinen jojo – et jaksaisi käsitellä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jojo on ikuistettu taiteeseen jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, kun jojolla leikkivän pojan kuva on löydetty muinaisen kreikkalaisvaasin kyljestä. Todennäköisesti historiassa on tehty näyttäviä jojo-temppuja, mutta nykyään niistä mittelöidään kilpailuissa.

YouTube
YouTube

Nyt päivänvalon on nähnyt maailman suurin puusta valmistettu jojo, jonka läpimitta on 1,83 metriä. Jojon valmistaminen on vaatinut runsaasti insinöörityötä, jotta se toimisi oikealla tavalla. Nosturin päässä oleva puujojo on kuitenkin vaikuttava näky.

Jojo on maailman vanhimpia leluja, joka on muutamaankin otteeseen noussut hetkelliseksi muotivillitykseksi. 1990-luvulla koettiin Suomessa näyttävä jojo-buumi, ja monissa kouluissa muovisilla jojoilla leikkimistä jouduttiin jopa rajoittamaan.