3 000 pingispalloa pudotettiin vahingossa moottoritielle

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Arvonnoissa voi käyttää lähestulkoon mitä tahansa mieleen juolahtavaa keinoa palkintojen arpomisessa. Idahossa järjestetyssä Blackfoot Pride Days -tapahtumassa järjestäjät päättivät arpoa pingispallojen avulla erilaisia palkintoja osallistujien kesken.

Pallot oli AP:n mukaan tarkoitus pudottaa lentokoneesta alapuolella odottavan yleisön keskelle. Jollakin meni kuitenkin tähtääminen hieman pieleen, sillä odottavan yleisön sijaan pallot päästettiin putoamaan moottoritien yläpuolella. Tämän seurauksena yhteensä 3.000 pingispalloa putosi moottoritiellä kulkevien autojen joukkoon.

Pallojen avulla olisi ollut mahdollista voittaa esimerkiksi karkkia ja jopa sadan dollarin lahjakortteja. Ohjelmanumero kuitenkin peruttiin sattuneen takia jotta kukaan ei menisi moottoritielle keräämään palloja. Poliisin mukaan mokan myötä ei tulla nostamaan syytteitä, mutta he aikovat auttaa järjestäjiä toteuttamaan tempauksen onnistuneemmin ensi vuonna.