Lindsay Lohan taas syöksykierteessä – bailaa pitkin Eurooppaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Punakutrinen näyttelijäkaunotar Lindsay Lohan sai taannoin elämänsä raittiista puolesta kiinni ja nainen aloitti terveelliset elämäntavat ilman päihteitä. Oppinsa hän sai kuudetta kertaa käymästään vieroitushoidosta, jonka kustannusten loppulaskun summa nousi noin 150.000 dollariin.

Lindsay Lohan vietti viime vuonna kolme kuukautta kuuluisalla Cliffside Malibun klinikalla. Lindsaylla ei ollut varaa maksaaa järjettömän suurta hoitomaksuaan, mutta hoitola tarjosi vieroituksen tähdelle ilmaiseksi – nainen nimittäin toi klinikalle paljon julkisuutta. Valitettavasti kallis hoitojakso oli yhtä tyhjän kanssa, sillä neitokainen repsahti uudestaan juomaan jo tänä keväänä.

Nyt 27-vuotiaan alkoholistin kerrotaan muuttaneen Lontooseen. Pääasiallisin tarkoitus olisi naisen uran uudelleen käynnistäminen, mutta lähipiiristä kuiskitaan jotain muuta. RadarOnlinen mukaan tähti keskittyy kunnollisen elämän sijaan enemmän juhlimiseen, ja äskettäin hänet nähtiin Italiassa kompuroimassa gaalaillallisen jälkimainingeissa. Eurooppaan muuttaminen on myös katkaissut Lindsayn välit hänen kuntouttamisesta huolehtineiden tukiverkostoon. Hän ei esimerkiksi vastaa enää puhelimeensa, jos soittajana on absolutisti ystävä.