Justin Bieberin tötöilylle ei näy loppua – poliisit paikalle neljä kertaa illassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin, kuinka teinityttöjen nappisilmäinen idoli Justin Bieber oli pitänyt niin kovaäänisiä bileitä Beverly Hillsin asunnollaan, että paikalle jouduttiin soittamaan poliisit kahteen kertaan saman illan aikana.

Nyt poliisit ovat vierailleet asunnossa neljä kertaa – ja yhden illan aikana. Poppari Justin Bieber muutti uuteen asuntoonsa noin kuukausi sitten. Naapurit ovat päässeet soittamaan meluisaan elämäntapaan tottuneelle pojalle useasti poliisit, sillä hän ei kunnioita kerrostaloon kuuluvaa naapurirauhaa.

Beverly Hillsin poliisit vierailivat viime viikonloppuna asunnolla neljä kertaa. Mikäli poliisit vievät häiriökäyttäytymisen pidemmälle, saattaa Bieber syyllistyä ehdonalaisrikkomukseen ja joutua vankilaan.

Poliisit on soitettu ennenkin paikalle muun muassa äänekkään käyttäytymisen ja vahvan marijuanan hajun vuoksi. Lisäksi taloyhtiö on joutunut palkkaamaan kerrostalon aulaan vartijan, joka pitää yli-innokkaat fanit poissa kiinteistöstä. Justin myi vanhan bilekartanonsa taannoin Khloe Kardashianille.

Uusimmat