Suomessa miljonääri on harvinaisuus – Monacossa joka kolmas

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomi on aina sijoittunut maailman kalleimpien maiden kärkipäähän. Maassamme on poikkeuksellisen korkea hintataso, mikä verottaa tavallisen kuluttajan kukkaroa paljon enemmän kuin monissa muissa maissa. Korkea hintataso johtuu lukemattomista veroista ja korkeista työvoimakuluista.

Suomessa ei siis pääse rikastumaan. Saman on nyt vahvistanut WealthInsightin laatima listamaailman kaupungeista, joissa asuu eniten miljonäärejä asukaslukuun nähden. Helsinki ei ole päässyt edes 20 joukkoon. Eniten miljonäärejä löytyy Monacosta, jonka asukkaista 29,21 prosenttia omistaa yli miljoonan dollarin omaisuuden. Toisena listalla on Sveitsin Zürich ja kolmantena saman maan toiseksi suurin kaupunki Geneve.

Kuva: Stara
Kuva: Stara

Neljänneksi listalle pääsee Yhdysvaltojen itärannikon metropoli New York, jossa joka 25. asukas on miljonääri. Viidentenä on Saksan talouskaupunki Frankfurt ja vasta kuudentena Lontoo. Oslo on ainoa pohjoismaiden kaupunki, joka pääsee miljonäärilistalle. Oslon asukkaista 2,9 prosenttia on miljonäärejä ja kaupunki on koko listan seitsemäs.

1. Monaco (29.21%)



2. Zürich (27.34%)



3. Geneve (17.92%)



4. New York (4.63%)



5. Frankfurt (3.88%)



6. Lontoo (3.39%)



7. Oslo (2.90%)



8. Singapore (2.80%)



9. Amsterdam (2.63%)



10. Firenze (2.59%)



11. Hong Kong (2.58%)



12. Rooma (2.54%)



13. Dublin (2.40%)



14. Doha (2.31%)



15. Toronto (2.29%)



16. Venetsia (2.25%)



17. Brysseli (2.11%)



18. Houston (2.09%)



19. San Francisco (2.07%)



20. Pariiisi (2.04%)