Naisen koti valtatien varrella – kotipihasta tuli muiden vessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tien varsien huoltoasemat olivat ennen pieniä auton huoltopajoja, joista sai myös tarpeen vaatiessa kahvia ja helpotusta vessahätään. Nykyisin idylliset huoltoasemat ovat muuttuneet suuriksi pysähdysparatiiseiksi, joissa on jopa hotellihuoneita yöpymistä varten.

Yhdysvalloissa on paljon teitä, joilla kehotetaan ihmisiä tankkaamaan ja pysähtymään ennen matkan jatkamista, sillä seuraava bensa-asema saattaa olla jopa yli 50 kilometrin päässä. Kaikki eivät kuitenkaan halua pysähtyä ja joutuvat sitten pulaan bensan loppuessa tai vessahädän yllättäessä. Pennsylvanialaisen naisen koti on tällaisen tien varrella.

Nyt ongelmaksi ovat muodostuneet autollaan matkalla olleet virtsarakon tyhjentäjät, jotka pysähtyvät naisen pihalle tarpeilleen. WTAE-TV:n haastattelema Crystal King kertoo, että jopa hänen lapsensa ihmettelevät, miksi ohikuljiat pitävät perheen pihaa sopivana taukopaikkana ja yleisenä vessana. Bisnesvainulla varustetut ihmiset suosittelisivat varmaankin Kingin perheelle oman huoltamon perustamista, jos asiakaskunta pysähtyy paikalla jo ennen yritystä. Nainen on valittanut pysähtelijöistä useita kertoja poliiseille.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.