Teinipoika pukeutui naistähdiksi – hervoton kuvakooste julki

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Valokuvissa poseeraavien julkkisten kuvia saatetaan parannella digitaalisesti jälkikäteen. Nyt 17-teinipoika on päättänyt matkia Hollywoodin eliittiä edustavien naisten kuvia ottamalla itsestään mahdollisimman samankaltaisia otoksia. Lopputulos on hulvaton.

Liam-niminen nuorimies sai kuvausideansa noin kahdeksan kuukautta sitten. Metro-lehden haastattelema teini on sen jälkeen yrittänyt parhaansa mukaan matkia tunnettujen naisten valokuvia koruja, meikkejä ja vaatetuksia myöten. Hän on luonut halpahallien vaatteista näköisasuja, ja toisinaan hän käyttää kuvausrekvisiittana kaikkea kotoa löytyvää tavaraa.

Pojalle on pakko antaa pisteet kekseliäisyydestä, sillä hän on käyttänyt aikaansa jopa askarteluun kuvien ottamista varten. Waverider-nimimerkillä Instagramissa kuviaan julkaiseva Liam on esittänyt otoksissa muun muassa Katy Perryä, Ariana Grandea, Kardashianin pikkusiskoja, Tyra Banksia, Nicki Minajia ja Jennifer Lawrencea. Parhain suoritus lienee kuitenkin Miley Cyrusin näköiskuvat, joissa Liam näyttää naisen kaksoisolennolta.