Faniraivo liian pitkälle – uhkaavat tappaa laulajan mallityttöystävän

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

One Directionin oma pörröpää Harry Styles vaihtaa naisia kuin sukkia. Viime vuonna Stylein fanit raivostuivat, kun netissä kiersi kuva laulajapojusta ja malli Paige Reifleristä. Kamera tallensi, kun pari suuteli intohimoisesti lattialla. Nettiviha on muuttunut nyt astetta vakavammaksi.

Parikymppinen Harry Styles ja 18-vuotias Paige Reifler on jälleen yhdistetty toisiinsa romanttisessa mielessä. He olivat viettäneet aikaansa hyvin läheisissä tunnelmissa Lontoossa bailatessaan. Harry oli esimerkiksi kietonut kätensä Paigen ympärille illan aikana. Pari joutui kuitenkin poistumaan juhlista eri aikoihin, koska ulkona odotti valtava paparazzilauma. Herkät hetket ovat kuitenkin kantautuneet myös Harry Stylesin fanien korviin, ja Paige on saanut tästä syystä tappouhkauksia.

– Toivon, että te kaikki tiedostatte tappouhkausten olevan rikollista toimintaa ja voin tehdä niistä ilmoituksen poliisille. Myös pelkät vihapuheet riittävät ilmoituksen tekemiseen. En voi silti lopettaa nauramista joitakin twiittejä lukiessani, en voi uskoa niitä todeksi, Paige kirjoitti Twitter-profiiliinsa.