Mies vatsakipujen takia lääkäriin – jalkovälistä löytyi naisen sukupuolielimet

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuukautiskipujen kanssa kärvistelevät naiset saattavat toivoa, että voisivat ojentaa edes puolet piinastaan miesten koettavaksi. Nyt eräs kiinalainen mies sai kokea yllättävällä tavalla naisten menstruaation aikana kokeman kivun. Hän hakeutui sen vuoksi lääkäriin.

Naimisissa oleva 44-vuotias kiinalaismies oli kärsinyt valtavista vatsakivuista. Lääkärin tutkittua asiaa selvisi, että miehellä oli täydelliset naisten sukupuolielimet vulvaa lukuun ottamatta. Häpyhuulten paikalla hänellä oli ilmeisen hyvin asiansa ajanut penis, sillä hän oli ollut onnellisesti naimisissa jo kymmenen vuoden ajan.

Jatkotutkimuksissa selvisi, että kiinalainen oli geneettisesti oikeasti nainen, ja hänellä oli muun muassa naisten kromosomipari. Miehen todettiin olevan intersukupuolinen, mikä tarkoittaa sukupuolisuuden kehityspoikkeamaa. Intersukupuolisuus on tahdosta riippumaton sukupuolen tila, jossa henkilö ei välttämättä edusta selkeästi naista tai miestä.