Tältä näyttää Fifth Element -elokuva kasibittisenä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Bruce Willisin ja Milla Jovovichin kulttimaineeseen noussut tieteiselokuva The Fifth Element – puuttuva tekijä ilmestyi jo vuonna 1997. Elokuva sijoittuu 2200-luvulle, jossa Leeloo-yliolento ja Korben Dallas -niminen taksinkuljettaja pelastavat maapallon.

YouTube
YouTube

Nyt elokuvasta on toteutettu CineFix-työryhmän avulla 8-bittinen versio. Tyylilaji on tuttu etenkin kaikille 80-luvun Nintendo-faneille, jolloin markkinoille tuli niin sanottu kolmannen sukupolven kasibittinen konsoli Nintendo Entertainment System, eli NES. Minielokuva on toteutettu noin 2,5 minuutissa ja sen äänimaailma on kuin suoraan 80-luvun videopelistä.

The Fifth Element on edelleenkin monen lempielokuva, koska se yhdistää taitavasti huumoria ja toiminnallista tieteisfantasiaa. Alkuperäisen elokuvan tuotanto on ranskalainen ja sen on ohjannut Luc Besson. Besson aloitti elokuvan kirjoittamisen 16-vuotiaana ja se sai ensi-illan hänen ollessaan 38 vuotta.