Voiko olla totta? Punkin purema aiheuttaa liha-allergiaa

Ohhoh! Terveys · Terhi Piiroinen

Moni on miettinyt verta imevien hyönteisten tarkoitusta evoluutiossa. Mihin maailma kaipaa yleensä vain ihmisten ja eläinten kiusana olevia punkkeja, hirvikärpäsiä, täitä ja luteita? Kesällä punkkiyhteiskunta voi parhaiten ja sen aiheuttamilta taudeilta voi välttyä joka ilta suoritetulla punkkitarkastuksella.

New York Post uutisoi nyt punkkilajista, jonka pureman väitetään aiheuttavan ihmisille liha-allergiaa. Uskomattomia tapauksia on kirjattu tänä kesänä jo 200, joista suurin osa on raportoitu New Yorkin Long Islandilla. Tautia on tavattu myös Ruotsissa. Taudin aiheuttaja on Lone Star -niminen punkkilaji, ja ihminen ei tartunnan jälkeen voi syödä punaista lihaa.

Uutisen mukaan ihmisen vereen siirtyy punkin pureman kautta sokeria, joka aiheuttaa nisäkkäiden lihan nauttimisen jälkeen allergisen reaktion ihmisen elimistössä. Punkkilaji kuulostaa kuin tieteiselokuvan laboratoriotuotokselta, mutta sen aiheuttamia oireyhtymiä on raportoitu maailmassa jo muutamien vuosien ajan. New York Postin lisäksi punkista ovat uutisoineet muun muassa CNN, Washington Post ja useat suomalaiset uutissivustot.