Avioparin lapsuuskuvissa yllätys – olivat tavanneet jo lastentarhassa!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailma on pieni. Ei ole harvinaista, että törmää esimerkiksi lomamatkallaan uuteen henkilöön, jonka kanssa jutellessa selviää, että molemmilla on yhteisiä tuttuja entuudestaan. Toisinaan pariskunnat saattavat tavata toisensa kotipaikkakuntansa ulkopuolella, mutta toteavat myöhemmin asuneensa aiemmin lähes naapureina.

aviopari15082014

Silti Jason ja Jessica Rothin tarina hymyilyttää. Floridan osavaltiossa asuvat Jason ja Jessica Roth tapasivat kymmenen vuotta sitten. Pian heidän seurustelunsa alettua selvisi, että he ovat tavanneet ensimmäisen kerran jo 17 vuotta aiemmin Floridan Lakelandissa. Vaikka Jason asui tuolloin Miamissa, oli hän vieraillut Lakelandissa tätinsä luona säännöllisesti.

Tilanne varmistui, kun Jason löysi vanhan valokuvan Lakelandissa järjestetystä lasten Halloween-paraatista. Huffington Postin mukaan lapsuudenkuvassa oli sekä Jason että hänen nykyinen vaimonsa Jessica. Tässä tapauksessa sanonta: ”Ympäri käydään ja yhteen tullaan”, pitää paikkansa.