Uskomaton näky odotti rannalla – miljardi merieliötä ajautui rantaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa meduusoita pääsee lähinnä näkemään yleisöakvaarioissa, mutta niitä esiintyy luonnonvaraisena kaikissa maailman merissä. Itämeressä elää vakituisesti yksi meduusalaji, korvameduusa. Polyyppieläimiin kuuluva purjehtijamaneetti on myös vapaana uiva laji, joka kuuluu meduusojen tavoin polttiaiseläinten pääjaksoon.

NOAA
NOAA

Yhdysvaltojen länsirannikolla on menossa omituinen ilmiö, jossa rantaan on ajelehtinut valtava määrä purjehtijamaneetteja. Purjehtijamaneettien yhdyskuntia on seilannut suurina lauttoina, ja niitä on tavattu aina pohjoisen Brittiläisestä Kolumbiasta eteläiseen San Diegoon. Ihmiset ovat eläimistä kummissaan.

Purjehtijamaneeteilla on meduusojen tapaan pyyntilonkeroita, joiden avulla ne pyytävät planktoneläimiä. Ne ovat ihmisille vaarattomia, mutta miljardien yksilöiden lauma saa silti hieraisemaan silmiä. Daily Mailin mukaan yleensä 10-senttisiä purjehtijamaneetteja on nähty länsirannikolla jo kuukausi sitten.

NOAA
NOAA