Lasten turvaistuimet likaisempia kuin vessanpöntöt

Autot Terveys · Terhi Piiroinen

Käsienpesua ei korvaa paraskaan siivooja, sillä parhaiten pöpöjen kulkeutumisen voi estää pesemällä käsiä saippualla vesihanan alla. Vaikka pienet pöpöt eivät tee pahaa lapsukaisille, löytyy etenkin pikkuväen ulkoiluleluista hurjia määriä bakteereita. Yksi pöpöpesäke on autossa oleva lastenistuin.

Monien yllätykseksi lastenistuimissa saattaa olla jopa sata erilaista sieni- ja bakteerilajia, mukaan lukien E. colia ja salmonellaa. Birminghamin yliopiston mukaan lasten turvaistuimissa saattaa olla jopa puolet enemmän bakteereita kuin vaikkapa wc-pöntössä. Tutkimuksessa oli mukana 20 eri lastenistuinta. Yleisesti autot ovat huomattavasti epäsiistimpiä kuin kodit, vaikka ajoneuvoa käytettäisiin päivittäin.

UNICEF-järjestön tekemä bakteeritutkimus paljasti taannoin myös muut kodin pöpöpesäkkeet. Eniten lapsiperheissä bakteereita keräävät ulkolelut, mukaanlukien trampoliinit, polkupyörät ja pelivälineet. Kaikissa ulkoleluissa voidaan laskea olevan korkeat bakteeripitoisuudet. Kotona eniten bakteereita keräävät erilaiset pelikonsolit ja näppäimistöt. Myös sohvan käsinojan kerrotaan sisältävän peräti 12 kertaa enemmän bakteereita kuin vessanpöntön istuinrenkaan.