Uskomaton näky! Teinipoika kalastaa keskellä katua – viemäristä saalista

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Joillakin ihmisillä kerrotaan olevan salaperäinen kyky saada yhteyttä eläimiin. Heitä kutsutaan eläinkuiskaajiksi, koska lajit saattavat noudattaa ihmisen tahtoa sokeasti totellen. Nettisensaatioksi noussut amerikkalaisteini esittelee nyt taitojaan videolla.

YouTube
YouTube

16-vuotias Kyle Naegeli on saanut internetissä nimen kalakuiskaaja, sillä hän pyydystää kaloja jopa sadevesiviemäreistä. Mies oli asettanut syöttinsä viemäriin yön yli, ja kun hän aamulla veti koukkua ylös, oli pyydykseen iskenyt ahvenkaloihin kuuluva bassi. Kyseinen laji on suosittu ruokakala Yhdysvalloissa, mutta Kyle päästi bassin takaisin veteen.

Kalastus on suosittu harrastus ja oiva tapa hankkia terveellistä ravintoa pöytään. Puhdasaoppisessa urheilukalastuksessa ei kuitenkaan nosteta saaliista patoihin, vaan siinä tavoitellaan pelkästään harrastuksen tuomaa nautintoa ”catch & release” -periaatteella. Saalis päästetään siis jatkamaan elämäänsä veteen.