Panda huijasi olevansa raskaana – oli viekas taka-ajatus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Esimerkiksi koirilla ja kissoilla on joskus valeraskauksia, mutta tuoreimpien tietojen mukaan myös pandakarhuilla on sellaisia. Ei tosin ihan samoista syistä, sillä nyt kiinalaisessa eläinpuistossa elelevä Ai Hin -niminen panda on jäänyt kiinni melko älykkäästä huijauksesta.

Kuusivuotias Ai Hin esitti olevansa raskaana, ja siksi se sai muita eläinpuiston pandoja enemmän ruokaa. Raskaus sai lisäpontta siitä, että panda lihoi, alkoi tuottaa tavallista enemmän hormoneja ja liikkua tavallista vähemmän.

Ensin tutkijat uskoivat pandan odottavan pienokaista, mutta tarkemmissa tutkimuksissa epäily osoittautui vääräksi. Ai Hin ei nimittäin ollut raskaana, vaan sen sijaan eläin teeskenteli olevansa, jotta saisi enemmän ruokaa. Alueen tutkija Wu Kongju kertoi puiston verkkosivuilla, että pandakarhuilla on aiemminkin havaittu samanlaista teeskentelyä saadakseen enemmän herkkuja.