Tältä Aladdin kuulostaisi skottilaisena – lapsuusmuistot pilalle?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1992 ensi-iltansa saanut Aladdin lukeutuu Disney-yhtiön 90-luvun tunnetuimpiin animaatioelokuviin. Tuhannen ja yhden yön tarinoihin perustuvan elokuvan alkuperäisessä versiossa ääninäyttelijöiden joukossa kuultiin muun muassa taannoin edesmennyttä Robin Williamsia.

YouTube
YouTube

Nyt Youtubessa nähdään parodiavideo, jossa erään Aladdin-elokuvan kohtauksen dubbaus on tehty uudelleen Skotlannin murteella. Sen lisäksi että Skotlannin murre on toisinaan varsin vaikeaselkoista jopa englantia äidinkielekseen puhuville, se ei ole yleisesti järin kauniin kuuloista. Elokuvaan liittyvien lämpimien lapsuusmuistojen pilaaminen varmistetaan videolla vielä runsaalla kiroilulla.