Teknologiajätti Apple nousi muutamassa vuodessa maailman merkittävimmäksi älypuhelinten valmistajaksi, ja nykyisin sen iPhone-laitteet kuuluvat suosituimpiin älypuhelimiin. Parhaillaan ympäri maailmaa ihmiset odottavat kovasti uutta iPhone 6 -älypuhelinta.

Youtuben teknologiaan keskittyvän Rozetked-kanavan väelle odotus on käynyt niin raskaaksi, että he ovat jo luoneet oman iPhone 6 -puhelimensa. Venäjänkielisellä, mutta englanniksi tekstitetyllä, videolla esiteltävä älypuhelin on luotu tarkasti niiden tietojen pohjalta, joita uudesta iPhonesta on julkisuuteen vuotanut. Oikea iPhone 6 tulee siis todennäköisesti muistuttamaan melko paljon Rozetkedin versiota.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten iPhone tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.