Nakukuvaskandaalin nuori naistähti: ”Peppuni on oikeasti söpömpi”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen Ariana Grande tuli tunnetuksi Nickelodeon-kanavan Victorious-sarjasta, kunnes julkaisi viime vuonna debyyttialbuminsa Yours Truly. 21-vuotiaan laulajan alastonkuvien kerrotaan vuotaneen nettiin monen muun julkkiksen tavoin.

Splash
Splash

Ariana on kiistänyt hänen kuviksi väitetyt otokset aidoiksi. Vaikka kuvissa on jonkun naisen takamus, Arianan se ei kuulemma ole. Laulajatar nimittäin väittää, että hänen takapuolensa on huomattavasti pienempi ja suloisempi kuin nettiin levinneissä kuvissa näkyvä peppu. Nainen kirjoitti asiasta Twitter-tilillään.

Vähintään noin sadan supertähden alastonkuvia on päätynyt hakkereille ja sitä kautta julkisuuteen. Kuvien epäillään olevan peräisin pilvipalvelusta, johon kännykkäkuvat tallentuvat. FBI tutkii asiaa. Yhdysvaltalainen Ariana Grande paljasti äskettäin järkyttyneensä, kun kuuli stylistinsä ostavan hänen esiintymisasunsa seksikaupasta.