Pikkupoika näki strutsin – naurulle ei tullut loppua

Viihdeuutiset · Stara.fi

Aikuisten on usein vaikea ymmärtää pienten lasten ajatuksenjuoksua, sillä jokin aikuisille ihan normaali asia voi olla perheen pienimmälle ratkiriemukas näky. Nyt eräs perhe nähdään kuitenkin melko epätavallisessa ympäristössä, eläintarhassa. Siellä pikkumies nauroi sydämensä kyllyydestä.

YouTube
YouTube

Perheen pienin pääsi äidin syliin samalla kun tämä syötti häkissä olevalle strutsille ruokaa pienestä sangosta. Pikkupoika piti näkyä ilmeisen hauskana, sillä hän nauroi tauottomasti koko ruokinnan ajan. Pojan tunnelmista voisivat aikuisetkin ottaa hieman mallia varsinkin näin aamutuimaan. Onhan tänään PERJANTAI!