Teini tunki itsensä vauvakeinuun – loput voi arvata

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jostain syystä aikuisilla ihmisillä saattaa olla suunnaton halu tunkea itsensä lapsille tarkoitettuihin syöttötuoleihin, ajoneuvoihin, leikkimökkeihin tai majoihin. Nyt jälleen aikuisen miehen mittoihin kasvanut teini on pelastettu viranomaisten toimesta. Hän jäi jumiin lastenkeinuun.

Yleensä nolot tempaukset pidetään visusti omana tietona, mutta epäonnisen teinin ahdinko on ikuistettu ympäri internetiä löytyviin kuviin. Brittiläinen 15-vuotias poika oli onnistunut ujuttamaan itsensä lapsille tarkoitetun keinun sisään. Pois pääseminen ei ollutkaan aivan yhtä yksinkertaista.

Katso kuva tästä.

Teini oli keinussa kolme tuntia, kunnes paikalle soitettiin pelastusviranomaisia avuksi. Palomiesten ympärille kerääntyneet kaverit nauroivat avoimesti jumiin jääneelle sankarille. Poika pääsi vapauteen puolessa tunnissa, Metro uutisoi.