Justin Bieber päätyi terapiaan – jonon ohi psykiatrille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalainen poptähti Justin Bieber on noussut viime aikoina otsikoihin musiikkiuransa lisäksi jouduttuaan toistuvasti tekemisiin lain kanssa. Taannoin poptähti vertasi itseään Twitterissä edesmenneeseen prinsessa Dianaan.

Nyt Justin Bieberin kerrotaan tehneen mahdollisesti parhaan päätöksensä pitkiin aikoihin. The Daily Star -lehden mukaan tähti on nimittäin aloittanut terapian losangelesilaisella psykiatrin, John Kenyonin, vastaanotolla. Lehden mukaan terapian tarkoituksena on auttaa tähteä kontrolloimaan impulsiivista käytöstään, joka on johtanut lukuisiin ongelmiin lain kanssa.

Aivan halvaksi terapia ei tule, sillä tuntimaksu Kenyonin istunnoissa on 950 dollaria, eli noin 734 euroa. The Daily Starin mukaan mies on niin työllistetty, ettei hän yleensä ota tällä hetkellä uusia asiakkaita. Justin kuitenkin käytti nimeään hyödykseen päästäkseen Kenyonin asiakkaaksi jonon ohi.

Justin Bieber ja Selena Gomez tunnetaan yhtenä tämän hetken ailahtelevaisimmista on-off-pareista. Kaksikko nähtiin taannoin yhdessä, kun nuoret osallistuivat Raamattutunnille Los Angelesin City Churchissa. He olivat näyttäneett onnellisilta, ja pian tämän jälkeen Bieber julkaisi Instagramiin sittemmin jo poistetun pusukuvan parista. He erosivat kuukauden pituisesta suhteestaan viimeksi heinäkuussa.

Uusimmat