72 vuotta kestänyt suhde sai siunauksensa – ysikymppisinä alttarille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aito aikuisten ihmisten välillä huokuva rakkaus ei katso ikää, kokoa, sukupuolta tai muuta ulkoisesti määriteltävää seikkaa. Ainoastaan vanhoilliset lakipykälät tekevät rakkauden virallistamisesta hankalaa. Suomessakin on yritetty saada tasa-arvoista avioliittolakia osaksi modernin yhteiskunnan elämää.

Sukupuolineutraali avioliittolaki tarkottaisi sitä, että toisiaan rakastavilla ja samaa sukupuolta edustavilla ihmisillä olisi samat oikeudet avioliittoon kuin eri sukupuolta olevilla. Vaikka monen mielestä rakkauteen on turha sotkea kirkkoa, mieltää moni avioliiton osaksi uskonnollista vakaumusta ja haluaa liitolleen joissakin tapauksissa myös Jumalan siunauksen. Yhdysvaltalaiset Vivian Boyack ja Alice Dubes eivät olisi Suomen asettamien lakien mukaan oikeutettuja toistensa elämään virallisesti avioliiton edellyttämällä tavalla, koska he molemmat ovat naisia.

Onneksi kuitenkin muualla maailmalla osataan mieltää 90 ja 91-vuotiaiden naisten 72 vuotta kestänyt liitto yhtä arvokkaaksi kuin vastaavan ajan yhdessä olleen heteropariskunnan. Heidän kotiosavaltionsa Iowa on sallinut homoavioliitot jo viiden vuoden ajan. Nyt pariskunta pääsi vihille papin edessä. Monen mielestä vanhusten avioliitto olisi pitänyt siunata jo vuosikausia sitten, mutta naiset suhtautuvat asiaan realistisemmin.

– Meillä on ollut todella onnellinen elämä. Olemme matkustaneet kaikkiin maamme osavaltioihin ja jokaiseen Kanadan provinssiin. Olemme käyneet Englannissa kaksi kertaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää uutta sivua elämässä, naiset nyökkäsivät onnellisesti Guardian-lehdelle.