Khloe Kardashianin ja kohuräppärin suhde päättyi lyhyeen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Muodokkaan Khloe Kardashianin elämä mullistui viime vuonna avioeron myötä. Hän jätti koripallotähtimiehensä Lamar Odomin tämän naisseikkailujen ja päihdeongelman takia. Sitten nainen yhdistettiin b-luokan julkkikseksi tituleerattuun French Montanaan. Spekulaatioiden täyttämä suhde on nyt päättynyt.

Khloen kerrotaan jättäneen räppärin nuolemaan näppejään. Suhteen aikana ehdittiin kuitenkin epäillä, että French Montana olisi ollut kiinnostunut rikkaasta perittärestä ainoastaan naisen statuksen ja kuuluisuuden vuoksi. Räppärin on myös kerrottu omaavan synkän historian huumediilerinä, mikä olisi vaikuttanut myös Khloen elämään kielteisesti. Rohkeimmat epäilivät nimittäin Khloen käyttäneen seurustelun aikana kokaiinia.

TMZ:n mukaan Khloe jätti Frenchin ainoastaan siksi, että hän ei ole vieläkään päässyt yli neljän vuotta kestäneestä suhteestaan Lamar Odomiin. Nainen allekirjoitti avioerohakemuksen Odomin kanssa jo viime vuoden joulukuussa, mutta ero ei ole vielä astunut voimaan. Khloe näkee Frenchiä edelleen, mutta he eivät ole yhdessä romanttisessa mielessä.

Äskettäin Khloen ystävät ihmettelivät naisen syntymäpäivälahjaksi saamaansa sormusta, sillä pari on tuntenut vasta hyvin lyhyen aikaa. Heidän jopa epäiltiin menneen pikakihloihin. Khloe sai myös lahjaksi oman Jeep-auton mieheltä.