Samaan aikaan Berliinissä: Seksiä metroasemalla aamutuimaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Berliinissä hieraistiin tiistaiaamuna rähmät kertaheitolla pois silmäluomista, sillä työmatkalaiset pääsivät todistamaan aitiopaikalta erään pariskunnan lemmenleikkejä. Vaikka suurkaupungeissa on totuttu näkemään yhtä ja toista, on aina puolialastoman aktin näkeminen pysähdyttävää julkisilla paikoilla.

Metroasemalla kuvatulla ja sittemmin jo poistetulla videolla näkyi himojen viettelemä pariskunta, joka oli valinnut erotiikan harrastamiseen ruuhkaisen aseman laiturisyvennyksen. Takaapäin toteutettu akti jatkui ohikulkijoista huolimatta.

Sekstailijat näyttävät heitä kuvanneelle keskisormea. Sekä aikaisesta kellonajasta että pariskunnan vaatetuksesta päätellen he ovat vielä edellisen illan jatkoilla. Miehellä on päällään tumma puku ja nainen on nostanut vaalean hameensa helmat korviin.