Robin Thicke levytti hittinsä huumepäissään – oikeuteen plagiointisyytöksistä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

R&b-laulaja Robin Thicke nousi viime vuonna tunnetuksi kyseenalaistakin julkisuutta saaneen Blurred Lines-kappaleen myötä. Laulajan uusin levy floppasi kuitenkin pahasti, ja miestä on ehditty epäillä jo yhden hitin ihmeeksi.

Robin Thicke on paljastanut olleensa huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena Blurred Lines -hittiä äänittäessään. Samalla hän myönsi, että hänellä on kappaleen luonnissa huomattavasti pienempi rooli kuin hän on aikaisemmin julkisuudessa väittänyt. Yksityiskohdat paljastuivat Robin Thicken valaehtoisista todistuksista, jotka hän antoi Los Angelesin liittovaltion tuomioistuimelle.

– Olin nauttinut yhdistelmälääke Vicodinia ja alkoholia saapuessani studiolle. Muistikuvani studiosta on se, että halusin olla enemmän mukana kappaleen synnyssä kuin oikeasti olinkaan, Robin Thicke paljastaa The Hollywood Reporterin käsiin saamien oikeuden pöytäkirjojen mukaan.

– Halusin itselleni nimeä tämän ison hitin ansiosta. Mutta tosiasia on, että Pharrell kirjoitti suurimman osan Blurred Lines -kappaleesta, artisti jatkaa.

The Hollywood Reporterin julkaisema tunnustus kuultiin Los Angelesin tuomioistuimessa huhtikuussa. Laulaja Marvin Gayen lapset nostivat oikeusjutun Robin Thickeä ja Pharrellia vastaan, sillä Gayen perikunnan mukaan Blurred Lines -hitti on plagioitu laulajalegendan Got to Give it Up -kappaleesta.

Robin Thicken näyttelijävaimo Paula Patton muutti keväällä pois pariskunnan yhteisestä kodista pettämiskohun seurauksena. Laulajan kerrottiin aiemmin anelevan epätoivoisesti liittonsa puolesta, ja otsikoissa on useasti paljastettu miehen turvautuneen äärimmäisiin keinoihin exänsä takaisin saamiseksi. Pariskunnalla on pitkä suhde takanaan, sillä he ovat olleet yhdessä lukioiästä asti.