Joan Riversin tappaneesta leikkauksesta karmaiseva paljastus

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Televisiopersoona Joan Rivers menehtyi syyskuun alussa 81-vuotiaana. Komedienne sai yllättäen sydänpysähdyksen ollessaan rutiininomaisessa kurkkuleikkauksessa. Tähden omaiset haastoivat klinikan oikeuteen ja nyt julkisuuteen on paljastunut kammottavia yksityiskohtia.

Joan Rivers oli nukutettu ennen leikkausta. Nyt on paljastettu, että supertähden lääkäri olisi ottanut selfien ennen leikkausta tiedottoman tähden maatessa taustalla. Kammottava teko on tuomittu yleisesti, eikä lääkärin nimeä ole paljastettu julkisuuteen.

CNN raportoi, että Joan Riversin kuolinsyytä tutkivien tahojen mukaan tähti olisi saanut sydämenpysähdyksen siksi, että hänen äänijänteiden turpoaminen esti hapen kulkemisen keuhkoihin. Rivers kiidätettiin teho-osastolle ja häntä pidettiin hengissä koneiden avulla. Hän menehtyi tulematta enää tajuihinsa.